Lippukunta‎ > ‎

Historia


Äiti-kerho 70-luvulla
Partiolippukunta Vaaran Vaeltajat perustettiin vuonna 1957. Yksi lippukunnan perustajista, Eino Alaranta eli Yli-Ali, oli ensimmäiinen lippukunnanjohtaja. Aluksi VaVa toimi ajan tavan mukaan poikalippukuntana. Kokoukset pidettiin Lintuvaaran koululla ja Töyhtötiaisentiellä.

Koska joukko tyttöjä oli myös kiinnostunut partiotyöstä, perustettiin vuonna 1958 Vaaran Vaeltajien rinnalle sisarlippukunta Vaeltajasiskot. Lippukunnat yhdistyivät vuonna 1970, jolloin VaVa kuului suurlippukuntiin: lippukunnassa oli tuohon aikaan harvinaiset yli sata partiolaista.

Näinä suuruuden aikoina VaValaiset olivat monessa mukana: EPT:n rahoittama Mylliksen partiokämppä rakennettiin yhdessä Olarin Eräkotkien kanssa ja kilpailuja ideoitiin useita.

Nykyisin varsin suosittu pt-kisa Espoon Punainen järjestettiin 1960-luvulla ensimmäisen kerran VaVan toimesta. Myös päivän kestävät pt-kisat ja Kuokka-kisa olivat vavalaisten ideoimia. EPT:n hallituksessa ovat olleet lippukuntaisista ainakin Hannu Väre ja Erkki Launiainen.

Lippukunnanjohtajina ovat toimineet muun muassa Yli-Ali, Pirkko "Vikla" Rosenblom (Vaeltajasiskojen perustaja), Anja "Ani" Rantanen, Lauri Vepsä, Terho Jousi, Erkki Launiainen, Paul Enqvist, Jukka Marmo, Ossi Ikävalko, Kari Savolainen, Riitta Kärki (nyk. Alaranta).

Vavakka
Talvella 1990 valmistui talkootyönä rakennettu kämppä Vavakka Espoon Siikajärvellä.

Lippukuntamme täytti vuonna 1997 40 vuotta. Juhlatilaisuudessa naulattiin uusi lippu.

Vuonna 2007 juhlistimme lippukuntamme 50-vuotispäivää vierailemalla puolalaisella partioleirillä Kielcessä. Järjesimme myös juhlagaalan Thorstorpilla syntymäpäivämme kunniaksi.

2017 vuonna juhlitaan Vavan 60. juhlavuotta. Juhlavuoden kunniaksi vierailimme Tanskalaisella partioleirillä.

Tänä päivänä Vaaran Vaeltajat on yli 260 jäsenellään jäsenmäärältään pääkaupunkiseudun suurin, vireä ja nuorekas lippukunta. Lue tarkemmin lippukunnastamme täältä!

Viimeisimpiä lippukunnanjohtajia:

198x - 1986
Aija Reivonen (nyk. Kaijärvi)

1986 - 1990
Pirkko-Liisa "Piri" Punamäki

1990 - 1996
Marika Rahikainen (nyk. Lappi)

1996 - 1999
Henna Virkkunen (nyk. Tuominen)

1999 - 2003
Elina Ahti

2003 - 2007
Pekka Vedenpää

2007 - kesä 2008
Jutta Schmidt

kesä 2008 - kevät 2009
Rosa Vedenpää

2009 - helmikuu 2012
Meri Tanner

2012 - 2013
Leo Lehtinen

2014 - 2015
Santeri Salo

2016
Laura Kanninen

2017 -
Tuuli Paananen